”Landet andas” animaatio

Kuvataitelija Geir Byrkjeland

Geir Byrkjelandin ”Landet andas” animaatio käsittelee Vaasan ainutlaatuista saaristoa. Teos sijaitsee Vaasan keskussairaalan H-rakennuksessa. Vaasan alueella on yksi harvoista geologisista ilmiöistä, jonka voi kokea ja nähdä ihmisen elinajan aikana. Kyse on maankohoamisesta ja viimeisen jääkauden jäänteistä.

Geir Byrkjeland tekee laajasti erilaisia teoksia, maalauksia, veistoksia ja yhteisötaidetta

Olen Geir Byrkjeland, kuvataiteilija Vaasasta. Taiteilijana olen tehnyt laajasti erilaisia teoksia, maalauksia, veistoksia ja yhteisötaidetta. Historiallinen uudelleenesitys Lapuanliikkeestä on yksi isompia yhteisteoksia, jossa olen ollut mukana. Olen myös toiminut noin neljä vuotta taiteilijana ja yleisötyön kehittäjänä Merenkurkun UNESCO:n maailmaperintökohteessa, jossa teimme paljon erikokoisia projekteja, joista esimerkiksi Maailmanperintöagentit, yhteisötaiteellinen kokonaisuus esikoululaisille, sai tunnustusta Opetusministeriöltä. Residenssi ja taiteilijavetoinen yhteisö Platform on ollut intohimoni nyt jo 8 vuoden ajan. Platform on 20 vuoden aikana tuottanut monenlaista taidetta ja festivaalia sekä tehnyt yhteistyötä satojen residenssitaiteilijoiden kanssa.

Kuvakaappaus animaatiosta ”Landet andas”.

Teoksen ”Landet andas” toteutus

Vaasan keskussairaalan H-rakennukseen tekemäni teos koostuu 3D-animaatiosta ja äänimaisemasta. Teosidea on muhinut jo pidemmän aikaa, ja tämä on ensimmäinen kokopitkä versio siitä, idean perustana on saaristomme. 3D-animaation työstäminen on monivaiheista, itse 3D maailman mallintaminen on periaatteessa veistoksen tekemistä, sitten sitä veistosta lähdetään animoimaan, ja viimeisenä se kuvataan valmiiksi videoteokseksi. Ajattelen että teoksen työstäminen ja idean hionta menevät käsi kädessä: Yleensä teos muuntuu paljon itse prosessin aikana, ja en pakosta pidä kiinni alkuideasta, vaan käyn vuoropuhelua prosessin kanssa siitä miltä lopullinen hahmo näyttää.

Kuva: Sami Pulkkinen

Teoksen valmistamiseen meni aikaa noin puoli vuotta, jonka aikana löysin täysin uusia tapoja työstää 3D-maailmaa.

Olen pyrkinyt luomaan teokseen sisäistä rauhaa. Toivoisin että animaatio loisi katsojalleen paikan, jossa hengähtää hetken.

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.