PÄIVÄN VINKKI: Katso lyhyt dokkari valokuvataiteilija Sanna Kanniston lintukuvien synnystä Hangon lintuasemalla.

Tie taiteen rakastajaksi

Pekka Lindin taidekokoelma

Minulla ei ole omaa taiteellista lahjakkuutta. Tuskin osaisin piirtää edes tikku-ukkoa. Taiteellisen elämäni suurin saavutus on tapahtunut pikkupoikana tunnetussa suomalaisessa kansannäytelmässä, jossa minun piti piirtää Muttisen Aapelin seinälautaan ”hämähäkin kuva”! Sekin vaati paljon opastusta isompien poikien taholta. En vielä tänäänkään tiedä, miten onnistuin, koska yleisö vain remahti nauramaan hiilellä piirtämälleni kuvalle. Minun oli varmasti parasta siirtyä taiteen tekemisestä ostajapuolelle.

Taiteen keräilyn aloittaminen

Ensimmäisen taideteoksen ostin 14-vuotiaana, kun olin koululaisena kesätyössä postinkantajan tuuraajana. Se oli hikistä työtä, kun posti kannettiin nahkalaukulla lehtineen, kirjeineen, kortteineen ym. postipiirin alueelle kaksi kertaa päivässä. Ostin palkkarahoillani kotipaikkakunnan taiteilijan Vanajaveden saarimaisemaa kuvaavan taulun ja sain äitini ankarat haukut!!! Olin käyttänyt silloin maksulliseen oppikouluun tarkoitetut kesäansiot väärin ”täydelliseen turhuuteen”, taiteeseen. Taiteen keräily alkoi siis vähemmän onnistuneesti!

Opiskeluaikana ei ollut mitään taloudellisia mahdollisuuksia edes ajatella taiteen hankkimista, mutta kiinnostus taiteeseen säilyi, kun opiskelukaupungissani Helsingissä oli lukuisia museoita, gallerioita ja kaupallisia taidenäyttelyitä. Niissä oli hyvä opetella tuntemaan taidetta ja taiteilijoita ja heidän tuotantoaan. Sama oppimisen halu on säilynyt läpi vuosikymmenien. Jotain olen oppinutkin, mutta paljon on vielä opittavaa.

Ansiotyöhön päästyäni opintojen jälkeen alkoi varsinainen taiteen keräily, tosin pienimuotoisena ja lähinnä oman asunnon sisustamiseen liittyvänä. Vuosien kuluessa opin keräilyharrastukseni myötä tuntemaan henkilökohtaisesti suuren ja aina vain laajenevan joukon taiteilijoita, niin taidemaalareita, kuvanveistäjiä, lasitaiteilijoita, keramiikkataiteilijoita, kuvakudosten tekijöitä ja korutaiteilijoita. Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa monista taiteilijoista on tapaamisten ja pitkäaikaisten asiakkuussuhteiden myötä tullut erittäin hyviä henkilökohtaisia ystäviä. Olen usein saanut keskustella heidän kanssaan vapaasti siitä, mitä he ovat omilla taideteoksillaan halunneet kuvata tai kertoa tai mitä he itse ovat kokeneet kulloistakin taideteosta luodessaan. Ne taiteilijoiden omat avautumiset ovat merkittävästi laajentaneet sitä, mitä teoksella on haluttu kuvata ja kertoa.

Kuva: Sami Pulkkinen

Taidekokoelma Vaasan keskussairaalassa

Ajatus taideteosten luovuttamisesta Vaasan Keskussairaalaan / Pohjanmaan Hyvinvointialueelle syntyi ensimmäisen kerran siitä, kun itse jouduin toistuvasti turvautumaan Vaasan Keskussairaalan hoitotoimiin. Totesin silloin potilaana, että taiteen osalta Vaasan Keskussairaalan anti oli hyvin niukka, jos taiteeksi ei lasketa sitä korkeata ammattitaitoa, jota lääkärit ja hoitajat ja muu henkilökunta työssään osoittivat.

Lopputulokseksi pitkällisten vaiheiden jälkeen tuli sopimus taideteosten tallentamisesta Pohjanmaan Hyvinvointialueelle Vaasan keskussairaalan uuteen H-rakennukseen niiden valintojen mukaan, jotka Pohjanmaan Hyvinvointialueen edustajat itse ovat tehneet. Teosvalintojen perusteeksi oli asetettu etukäteen Vaasan Keskussairaalan / Pohjanmaan Hyvinvointialueen taholta, että teosten taiteilijat olisivat pääosin Pohjanmaalta ja että teosten aihepiirit olisivat pääosin Pohjanmaahan liittyviä. Näistä syistä johtuen olen joutunut jättämään omista ehdotuksistani kokonaan pois suuren joukon tunnettuja ja arvostettuja taiteilijoita. Taiteilijoita on nyt valituissa teoksissa Pietarsaaresta Kristiinankaupunkiin ja siltä väliltä, merkittävin osa Vaasasta ja sen ympäristöstä.

Kuva: Sami Pulkkinen

Olen iloinen ja tyytyväinen siitä, että olen voinut ja saanut olla avuksi taiteen saamisessa potilaiden ja henkilökunnan sekä vierailijoiden nähtäväksi uuteen H-sairaalaan. Toivon, että esillä oleva taide tuottaa itse kullekin katsojalle iloista mieltä ja tyydytystä kaikkein ongelmallisimmissakin terveystilanteissa ja auttaa parantumisessa ja viihtymisessä. Oma ajatukseni taiteeseen varattujen rahojen säästämisestä ja käyttämisestä vieläkin tärkeämpien koneiden, latteiden ja tarvikkeiden hankintoihin ei valitettavasti toteutunut, mutta iloni siitä, että olen saanut olla apuna taiteen tuomisessa uuteen H-sairaalaan, on todella suuri. Se on samalla kiitos siitä erinomaisesta hoidosta, jota olen aina saanut Vaasan Keskussairaalassa.

Oman taidekokoelman kerääminen on ollut useiden vuosikymmenien ajan kiinnostava ja suurta mielihyvää tuottava oman ansiotyön vastapaino. Miten olen taidekokoelman sisällössä ja laadussa onnistunut, jää jokaisen omakohtaisesti harkittavaksi, mutta toivon, että ainakin joillekin potilaista ja henkilökunnasta taide tuottaa iloa ja hyvää oloa ja auttaa jaksamaan raskainakin aikoina.

Kiitän sydämellisesti kaikkia pitkään projektiin osallistuneita erinomaisesta yhteistyöstä asioiden hoitamisessa. Teidän työnne on ollut äärettömän tärkeää ja korvaamattoman arvokasta.

KIITOS!

Pekka Lind
Varatuomari
Vaasa

Kuuntele esittely

suomeksi
ruotsiksi