Leikkiä ja totta

Sara Wacklin


Ystävyys on kultaa, mutta mitä tapahtui Oulussa, kun kahden opettajan rikkeetön luottamus ja leikkimieli löivät kättä? Tarina on Sara Wacklinin kirjasta “Hundrade minnen från Österbotten” vuodelta 1844.

Kuuntele Sara Wacklinin tarina Leikkiä vai totta. Kertoja Mi Grönlund.

Elipä Oulussa vuosia sitten kaksi nuorta maisteria ja opettajaa, Falander ja Holm. Heitä arvostettiin yleisesti, eikä vain siitä syytä, että he toteuttivat kutsumustaan taitavasti, huolellisesti ja ahkerasti, vaan koska he lempeydellä ja isällisellä hellyydellä ymmärsivät herättää nuorison opin- ja tiedonhalun, jollaista heidän lukuisat kollegansa yrittivät turhaan, barbaarien tavoin, piiskata koivunvitsoilla poikaparkoihin, usein näiden ymmärryksen ja terveyden kustannuksella. Falander ja Holm olivat mitä läheisimmät ystävät, melkeinpä erottamattomat vapaahetkinä, joita opettajankutsumus heille salli. Yhä harvinaisemmiksi olivat nuo yhteiset hetket käyneet sen jälkeen, kun Falander oli alkanut palvella kotiopettajana asuintalossaan. Vapaa-aikanaan ystävykset nauttivat usein kalastuksesta ja metsästyksestä, koskapa he olivat myös taitavia ampujia.

Kerran Falander ja Holm olivat suunnitellet metsästysretken: Holm noutaisi Falanderin, joka lupaisi huolehtia järjestelyistä. Sovittuun aikaan saapui Holm ystävänsä luo riemuiten siitä, että pääsisi pian lempiharrastuksensa pariin vapaaseen luontoon, raikkaisiin tuuliin, tunkkaisen koulupäivän jälkeen. Suuri oli hänen ihmetyksensä, kun aina niin täsmällinen ystävä ei ollutkaan kotona. Parin minuutin kuluttua Falander kuului sittenkin saapuvan iloisesti kajautellen metsästyslaulua jostakin vanhasta näytelmästä.

Holm juoksi nopeasti vastaan ja nappasi seinältä käteensä pyssyn. Samassa hän asettui ovensuuhun kuin vartiosotilas, mutta tehtyään kunniaa sisään astuvalle ystävälleen hän tyrkkäsikin leikillään kiväärin piipun tämän rintaan ja huudahti nuorekkaan hulvattomasti: ”Herra! Kukkaronne tai henkenne!” Nauraen otti Falander vuorollaan ystävänsä pyssyn ja viritti hanan. Kummankin tähdätessä toistaan rintaan Falander kiekaisi hilpeästi: ”Taidanpa minä sentään puhdistaa kotini ryöväreistä!” Holm keskeytti hänet huutamalla: ”Kuole, barbaari!” ja painoi tyhjän pyssyn liipaisinta, jolloin pii iski kipinän teräksestä. Melkein samalla silmänräpäyksellä laukaisi Falanderkin aseen. Jo pamahti. Kun räjähdyksen kuullut väki ryntäsi sisään, makasivat ystävykset verilammikossa.

Falander oli järkyttynyt kauheasta onnettomuudesta siinä määrin, että hän menetti tajuntansa. Väsymättömin ponnisteluin hänet saatiin lopulta virkoamaan mutta ei järkiinsä, mikä ehkä alkuun pelasti hänen henkensä. Hän ei tiennyt, mitä oli tapahtunut. Kaikki vaikutti hänestä piinalliselta painajaiselta. Hän ei uskonut, että moinen olisi todellisuudessa mahdollista, mutta niin herkeämättä hän kaipasi ystäväänsä sairasvuoteen äärelle, että viimein hän totesi: ”Holmin täytyy olla kuollut, koska hän ei käy minun luonani.”

Suomennos; Sampsa Laurinen.

Svenska Kulturfonden on tukenut Sara Wacklinin “Hundrade minnen från Österbotten” tarinoiden julkaisua.


Avaa tarina Harha mobiilisovelluksessa.


Tarinapankki ovat oppaasi paikallisiin tarinoihin.

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.