PÄIVÄN VINKKI: Katso lyhyt dokkari valokuvataiteilija Sanna Kanniston lintukuvien synnystä Hangon lintuasemalla.

Kullankaivajana Lemmenjoella

Inarin kunnan äänitearkisto

Suomen Lapissa Inarin ja Sodankylän alueilla sijaitsivat Euroopan ainoat pintamaan kultakentät, joilla kullanhuuhdonta on ollut taloudellisesti kannattavaa. Lemmenjoen alueella on toiminut useita kullankaivajia. Osa heistä oli koneita käyttäviä ammattilaisia mutta monelle kullankaivuu oli elämäntapa. Neljännen polven kullankaivaja Jaakko Kangasniemi kartoo Lemmenjoen kultaryntäyksestä toimittaja Seppo J. Partasen haastattelussa.

Kuuntele kullankaivaja Jaakko Kangasniemen haastettelu. Toimittaja Seppo J. Partanen.

Jaakko Kangasniemi tuli Lemmenjoelle kultaa kaivamaan isänsä kanssa vuonna 1948. Tuolloin niinsanottu kultaryntäys kesti noin 5 – 6 vuotta laantuakseen sitten ja alkoi uudelleen 1970-luvun loppupuolella kun kullan hinta nousi. Osa kullankaivajista kaivaa ammatikseen, toisille kullankaivuu on elämäntapa. Toimittaja Seppo J. Partanen haastatteli kullankaivaja Jaakko Kangasniemeä vuonna 1985.

Suomen kaivoslaki uudistettiin vuonna 2011 jonka myötä koneellinen kullankaivuu loppui kesäkuussa 2020. Monet lapiolla kultaa kaivavat jatkavat edelleen hippujen etsimistä vaikkakin enemmän harrastuspohjalta.

Lisää pohjoisen tarinoita Inarin kunnan äänitearkistossa: www.tarinoideninari.fi

Tutustu myös Lapin kullankaivajain liittoon: www.kullankaivajat.fi

Lähteet:

Inarin kunnan äänitearkisto. Seppo J. Partasen aineisto 1980-1991. Tallentajat: Partanen Seppo J. ja Timonen Martti.


Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *