PÄIVÄN VINKKI: Katso lyhyt dokkari valokuvataiteilija Sanna Kanniston lintukuvien synnystä Hangon lintuasemalla.

Puu -veistos

Kuvanveistäjä Kim Jotuni

Kuvanveistäjä Kim Jotunin Vaasan keskussairaalan H-rakennukseen toteuttama teos Puu on tehty mäntyliimapuulevystä, maalatuista mäntyisistä neliöistä sekä taustana toimivasta koivuvanerista. Jotuni halusi toteuttaa sairaalaan puusta tehdyn teoksen materiaalin ekologisuuden takia ja koska materiaali ja teema kulkevat teoksessa käsi kädessä.

Kim Jotunille on tärkeää opetella ja hallita erilaisia menetelmiä työstää materiaalia

Olen Järvenpäässä asuva ja työskentelevä kuvanveistäjä, jolle puu on erityisen läheinen materiaali. Olen valmistunut sekä filosofian että kuvataiteen maisteriksi. 

Minulle on tärkeää opetella ja hallita erilaisia menetelmiä työstää materiaalia, oli kyseessä sitten veistäminen, valaminen, hitsaaminen, mallintaminen tai animointi. Taiteellisen työskentelyn aikana “ajattelevat kädet” sekä käytetyt materiaalit yhdessä johdattavat uuden äärelle. 

Materiaaleista puu ja metalli ovat kulkeneet jo pitkään matkassa mukana ja täydentävät usein toisiaan teoksissa. Kiinnostun luonnossa piilevistä rakenteista, toistuvuudesta ja järjestyksen ja kaaoksen vuoropuhelusta. 

Kuvat: Sami Pulkkinen

Puu teoksen toteutus

Teos Puu on tehty mäntyliimapuulevystä, maalatuista mäntyisistä neliöistä sekä taustana toimivasta koivuvanerista. Varsinainen puu sekä sen taustavanerit on käsitelty kevyesti savytetyllä kuullotteella. Lehvästöjen seassa on myös käsin veistettyjä ja maalattuja lintuja.

Teoksen idea kumpusi sairaalaa ympäröivästä luonnosta. Halusin toteuttaa kohteeseen puusta tehdyn teoksen materiaalin ekologisuuden takia ja koska materiaali ja teema kulkevat teoksessa käsi kädessä. Olen rakentanut tilaan puun hyödyntämällä digitaalisia valmistusmenetelmiä, kuten 3d-mallintamista ja cnc-jyrsintää. Ajattelen, että menetelmät edustavat sitä valtaa, joka ihmisen luomalla kulttuurilla on niin hyvässä kuin pahassa suhteessa luontoon ja yksilöön. Kulttuuri laajasti ymmärrettynä muokkaa, sallii ja vaikuttaa siihen minkälaiseksi niin yksilöt kuin luonto sen prosesseissa muovautuu.

Teoksen valmistusprosessissa ehdottomasti eniten aikaa meni suunnitteluun ja mallintamiseen. Varsinainen valmistusvaihe sujui suunnitelmien mukaan. Eniten päänvaivaa aiheutti teoksen suojaaminen ja se, miten ehkäistään, ettei teokseen pääse kiipeämään. Yhdessä päädyimme ratkaisuun, että teos suojataan pleksillä.

Kuvia teoksen työvaiheista

Teoksen toteuttamiseen meni vuosi, mutta tänä aikana en tehnyt ainoastaan kyseistä teosta, vaan myös muita ja näyttelyä. Jos olisin tehnyt vain kyseistä teosta, niin arvioin, että sen tekoon olisi mennyt varmaan n. 4 – 5 kuukautta.

Teoksen sijoittuminen psykiatriselle osastolle loi tiettyjä reunaehtoja niin teoksen muodolle kuin sisällöllekin. Halusin luoda turvallisen teoksen sekä teoksen, jota on kiinnostava katsella. Toisaalta halusin myös, että siitä voi löytää eri tasoja ja pohtia ihmisen ja luonnon välistä suhdetta.

Kuuntele esittely

suomeksi
ruotsiksi
englanniksi