Aave haudalla

Sara Wacklin


Aave haudalla tarinaa on pidetty osittain omaelämäkerrallisena: Sara Wacklinin tavoin köyhä, isänsä menettänyt tyttö kerää tiedonmurusia sieltä täältä, ”sokean kanan lailla”, ja onnistuu elättämään äitinsä ja itsensä opettajan tienesteillä. Tarina on Sara Wacklinin kirjasta “Hundrade minnen från Österbotten” vuodelta 1844.

Kuuntele Wacklinin tarina Aave haudalla. Lukijana Mi Grönlund.


Oli ihana juhannusilta. Nuoret kokoontuivat pieniin ryhmiin, mieleisiinsä askareisiin ja huvituksiin. Eräät tanssivat häätuvassa, missä polkka soi taukoamatta.

Säätyläisten ja lukuisten kaupunkilaishäävieraiden joukossa oli myös köyhä, ruma ja turvaton tyttö nimeltä Julma. Hän oli menettänyt maallisen tukensa jo varhaisella iällä ja joutunut kokemaan kovia köyhyyden koulussa. Myötätunnosta isätöntä tyttöä kohtaan olivat jalosydämiset ihmiset hyväksyneet hänet keskuuteensa.

Häätalolle palattuaan seurue istuutui heti runsaan aamiaispöydän ääreen. Pian heidän ateriointinsa kuitenkin keskeytyi, kun eräät talonpojat kertoivat yleistä hämmennystä herättävän tapauksen. Varhain aamulla, kun he olivat nousseet kirkontorniin soittaakseen kelloja alkavan pyhäpäivän kunniaksi, oli aave noussut Rajalinin haudasta ja viipynyt sen tuntumassa parin tunnin ajan. Tämän he olivat valmiit vaikka valalla vannomaan. Vieraat katsahtivat toisiinsa tietämättä mitä uskoa todeksi. Silloin kalpea, laiha ja vaaleapukuinen Julma nousi pöydästä ja sanoi: ”He puhuvat totta. Minä olen aave.”

Suomennos; Sampsa Laurinen.


Svenska Kulturfonden on tukenut Sara Wacklinin “Hundrade minnen från Österbotten” tarinoiden julkaisua.

Tarinapankki ovat oppaasi paikallisiin tarinoihin.

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.