”Herbarium” teoskokonaisuus

Valokuvataiteilija Sandra Kantanen

Valokuvataiteilija Sandra Kantasen teoskokonaisuus Herbarium Vaasan sairaalassa esittelee tuttuja ja eksoottisia kasveja mikroskooppisella tarkkuudella. Skannerilla valokuvatut kasvit on vedostettu isoon kokoon, jotta kasvien pienetkin yksityiskohdat erottuvat. Kuvien lähes luonnoton tarkkuus tulee paljasteneeksi jotakin luonnon rakenteesta.

Sandra Kantanen yhdistää teoksissaan valokuvaa maalaukseen.

Olen Hangossa asuva valokuvataiteilija ja työskentelen luonnon ja maisema aiheiden parissa. Yhdistän teoksissani valokuvaa sekä maalausta tarkastellen maisemamaalauksen perinnettä uusin menetelmin. Työssäni hyödynnän digitaalisia menetelmiä sekä käytän erilaisia tekniikoita vieden valokuvan ilmaisua eteenpäin omassa genressäni. Viimeisin  valokuvasarjani vuosilta 2016-2021 ”Smokeworks” on kuvattu Hangon metsissä. Sarja liittyy puiden muistiin ja sai alkunsa Hangon sotalöydöksistä. Olen lavastanut maisemia savupommeilla sekä manipuloinut valokuvia digitaalisesti.

Kuva: Sami Pulkkinen

Herbarium teoskokonaisuuden toteutus

Sairaalaan tehdyt teokset ovat tehty kuvaamalla kasveja skannerilla. Olen rakentanut ministudion ison tasoskannerin päälle jossa olen kuvannut lukuisia eri kasveja. Kasvit olen kerännyt puutarhoista, luonnosta sekä kukkakaupoista.

Olen kehittänyt tätä skannerikuvausmenetelmää jo vuodesta 2001 aikaisempia teoksia varten. ”Distortions” kukka teos sarjani on tehty vastaavalla tavalla mutta kasveja on liikuteltu valotuksen aikana joka luo kuvan pitkästä valotuksesta ja aihe hajoaa niissä maalauksen kaltaiseksi valumaksi.

Sairaalan potilashuoneita varten aihe on pidetty yksinkertaisena, kuvauksen ajan paikallaan, jotta kasvia voi tarkastella sellaisenaan. Kasvien tarkat yksityiskohdat nousevat pääaiheeksi. 

Kuvat: Sami Pulkkinen

Projektin aivan alussa lähtökohtana oli tehdä maisemakuvia potilashuoneisiin. Niitä tehtiin erilaisia mutta oli haastavaa löytää tarpeeksi monta sairaalaympäristöön sopivaa teosta joten siirryimme kasvio aiheeseen johon minulla oli täydellinen menetelmä hihassa. Ehdotin tätä sarjaa juurikin teosten ison koon takia. Saisimme jättimäiset tiedostot skannaamalla joista laadun kärsimättä voisi tehdä kaksi metriä korkeat vedokset. Detaljit tulisivat eduksensa näkyviin.

Teosten valmistusvaihe maisemakuvista valmiisiin kasviteoksiin meni noin puoli vuotta ja vuodenaika asetti pieniä haasteita kasvien löytämiselle. Myös teosten toteutuksessa juurikin vedosten iso koko asettaa haasteita. Maisemakuviani kuvaan keskikoon digikameralla. Isot koot asettavat haasteita muistikorteista tietokoneiden kapasiteettiin, ohjelmistoista lähtien. Kaikki prosessit hidastuvat, pienimmätkin karvat näkyvät valmiissa isossa vedoksessa. 

Toivon, että potilaat viihtyvät huoneissa ja että teokset luovat osaltaan rauhallisen tunnelman joka vie ajatukset kasvien monimuotoisuuteen. Taiteilijana täytyy hyväksyä, että kaikkea ei voi hallita – lopputulos on aina yllätys ja toivottavasti hyvä sellainen.

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.