PÄIVÄN VINKKI: Katso lyhyt dokkari valokuvataiteilija Sanna Kanniston lintukuvien synnystä Hangon lintuasemalla.

Hangon vanhat puisto

Hangon museo

Hangon puistot ovat hienoja paikkoja kävellä ympäri vuoden. Ensimmäiset varsinaiset puistot näkyvät asemakaavassa vuodelta 1900, jolloin oli olemassa tai suunnitteilla Raatihuoneenpuisto, Vartiovuorenpuisto, Kylpyläpuisto, Rautatiepuisto ja nykyinen Haagapuisto.

audio

Hangon puistot ovat hienoja paikkoja kävellä ympäri vuoden. Ensimmäiset varsinaiset puistot näkyvät asemakaavassa vuodelta 1900, jolloin oli olemassa tai suunnitteilla Raatihuoneenpuisto, Vartiovuorenpuisto, Kylpyläpuisto, Rautatiepuisto ja nykyinen Haagapuisto. Kaupunki oli huomattavasti pienempi kuin nykyään. Kylpyläpuistokaan ei varsinaisesti kuulunut asemakaava-alueeseen.

Nykyisen kaupungintalon kohdalle oli suunniteltu raatihuone alusta alkaen, mutta lopullisesti ensimmäinen kaupungintalo rakennettiin vasta vuonna 1926. Ensimmäisessä asemakaavassa vuodelta 1874 mainitaan, että kaupungin tori olisi tässä. Se kuitenkin siirtyi rautatieaseman läheisyyteen.

Vartiovuorenpuisto kehittyi kirkon ympärille, joka lopulta sijoitettiin Vartiovuorelle ja kirkko valmistui 1892. Raatihuoneenpuistosta ja Vartiovuorenpuistosta on tullut kokonaisuus, joka varsinkin kaupungintalon valmistuttua on ollut kaupungin paraatipaikka.

Kylpyläpuistoa oli ruvettu suunnittelemaan vuonna 1878 ja itse kylpylä aloitti toimintansa 1879. Asemapäällikkö Konrad Appelgren halusi suojata alueella luontaisesti kasvavat männyt, ja hänen tahtonsa voitti eikä lehmuksia istutettu. Kylpyläpuisto oli suljettu alue, jonne vain kylpylävierailla oli pääsy. Täällä he pystyivät kävelemään, joka oli osa hoitoja. Erikoista oli, että puisto oli perustettu osittain kallioille ja alueella oli myös jääkaudella kehittynyt hiidenkirnu. Ihan kylpylän ja seurahuoneen eli Casinon edustalla oli kukka- ja pensasistutuksia. Vuonna 1900 suunniteltiin koko Busträsketin täyttämistä, mutta puolet siitä säilytettiin, ja siitä tuli sitten Puistolampi.

Rautatiepuisto oli ensimmäinen puisto, jonka Hankoon tulevat näkivät. Junalla tuli sekä kylpylävieraita ja Amerikkaan matkalla olevia siirtolaisia. Kyseessä oli tuuhea puista koostuva puisto. Täältä pääsi melkein suoraan Bulevardille, jota reunustaa keisarilehmukset, ja jotka antavat kaupungin pääkadulle puistomaisen olemuksen.

Haagapuiston piti ylettyä molemmin puolin Esplanaadia, mutta se on toteutettu puolta pienempänä. Tästä puistosta meillä ei ole vanhempia kuvia olemassa. Museon kokoelmiin on jonkin verran satunnaisesti tullut kuvia, ja monista paikoista meillä ei ole kuvia.

Hankoon on tullut monta puistoa tämän jälkeen, joista voimme olla ylpeitä ja suuret kiitokset puisto-osastolle, joka vuosittain hoitaa puistoja ja istuttaa niihin kauniita istutuksia.

Kuvat: Hangon museo, A. Lindh, T. A. & Kukkurainen, P. Casino, Hanko, mittauspiirustus. Museovirasto, Kirkko Vartiovuorella, edessä puisto. Museovirasto.

Jätä arvostelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuuntele tarina Hangon vanhoista puistoista suomeksi.