Muistojen meri on John Nurmisen Säätiön kulttuurihanke suomalaisten mereen liittyvistä muistoista. Muistojen meri -hankkeen tavoitteena on avata näkökulmia ihmisten mielikuviin ja uskomuksiin merestä sekä aktivoida suomalaiset miettimään suhdettaan Itämereen. www.johnnurmisensaatio.fi
”Vihaan veneilyä ja inhoan merta. Seurustelin pitkään miehen kanssa, jolle vene oli etupäässä statustekijä. Varustukseen kuului kaksi taulutelevisiota ja hulppea keittiö. Satamissa mies jaksoi kertoilla, että bensaan menee kesän aikana 40 000 euroa, mutta merenkulkutaito pysyi lapsen kengissä, koska mehän mentiin aina automaattiohjauksella! Kun laiturista päästiin, kuoriutui herrasta semmoinen Tommi, joka ei selvin päin puhu. Merelle ja lärvit.Viimeisellä reissulla kävi pelkoni toteen. Tammisaari–Helsinki-välillä mies simahtaa sänkyyn kengät jalassa, moottorissa täydet kierrokset ja kotisatama lähestyy.Vasta satama-altaassa se nousee tokkurassa ohjaamoon. Käskee minun hypätä laiturille, mutta vauhti on kova. Olen kannella ja huudan apua. Rysäys. Lennän kaiteen yli mereen, ja kun pääsen laiturille, saan tutuilta naapureilta päälleni sellaiset haukut, etten ikinä unohda. Hyvästi, Tommi, ja goodbye Itämeri.”
Minde
”Elokuussa 1997 purjehdimme kummisetäni isolla teräsrunkoisella veneellä Visbyhyn. En ole kokenut purjehtija, mutta miehistömme oli pieni ja kipparinkin piti saada nukkua. Tämän vuoksi kävi niin, että olin avomerellä aamuyöllä yksin ruorissa, kun muut nukkuivat.Taivas oli musta mutta kirkas, niin että gps:n näyttö loisti vihreänä pimeässä kilpaa tähtien kanssa. Meillä oli mukava myötätuuli, joka keinutti raskasta venettä pehmeästi, ja laivat kulkivat yössä kaukana meistä. Kaunis yö, meren tuoksu, kaukaiset laivat horisontissa ja suuret valkoiset purjeet. Ei muita ääniä kuin aallot ja tuuli. Sillä hetkellä ymmärsin, miksi maailmanympäryspurjehduksille lähdetään ja miksi isoisä ja hänen esi-isänsä seitsemässä sukupolvessa olivat merikapteeneita.Olisin voinut jatkaa niin pitkälle kuin merta riittää.Tästä purjehduksesta poikani saa yhä kuulla vitsailua: ’Moni on purjehtinut Gotland Runtin, mutta vain tosi kovat merenkävijät kiertävät sen pää alaspäin.’ (Hän oli mukana, mutta ei ollut syntynyt vielä.)”
Pia
”Kajuutta-baarissa tutustuttiin. Raineri tuli luokseni ja sanoi heti, että botski lähtee nyt. 40 vuotta yhdessä purjehdittiin.”
Riitta
”Ennen kuin perheelläni oli omaa purjevenettä, isäni tapasi kesäisin vuokrata veneen Turun läheltä ja lähdimme isä, isosiskoni ja minä, perheen kuopus, viikoksi merelle. Purjehdimme Maarianhaminaan ja takaisin, matkalla syötiin kampeloita ja saaristolaisleipää.Eräs kesäreissu sai ikävän käänteen. Minulla, varhaisteinillä, alkoi selkäkipu, sitten se ulottui selästä etupuolelle. Mikään ei auttanut, ja kipu kävi kovaksi, varsinkin veneen jysähtäessä aaltoihin. Purjehdusta Maarianhaminaan oli jäljellä jonkin verran, ja päätepiste tuntui lipuvan vain kauemmaksi, purjehdus tuntui kestävän ikuisuuden, jos toisenkin. Edes suurten risteilyalusten peräaaltojen aiheuttama vuoristorata ei ilahduttanut.Viimein Maarianhaminan matalat piirteet ilmestyivät horisonttiin, ja pian olimme kiinnittäneet köydet vierasvenesatamaan. Jokainen purjehtija tietää, mihin suuntaa lähes ensimmäiseksi satamaan tullessa: vessaan. Siellä minulle paljastui syy koviin kipuihin, mikä aiheutti melkoisen hämmennyksen ja epätietoisuuden. Seuraavaksi muistan seisseeni keskellä veneemme kantta, ainoassa kohdassa, jossa kuului gps-puhelin, ja soitin kotiin äidilleni. Yhteys oli huono, ja jouduin kertomaan aika kovalla äänellä uutiset äidilleni: ’Äiti, mulla alkoi elämäni ekat menkat.’ Olisin halunnut vajota häpeästä laiturin alle ja syvemmälle, kun taatusti koko satama kuuli puhelun. Tuohon aikaan, 1990-luvun lopussa, kuukautisista puhuminen perheen kesken tai edes julkisesti ei ollut niin yleistä tai hyväksyttyä kuin nykyään, joten tapahtuma sai erityisluonteen. Loppumatka meni hieman paremmin, kiitos äidin neuvojen, joita sain kännykän välityksellä mantereelta.”
Naiseudenongelmat
”Lappeenrannan kirjastossa oli 80-luvulla tietokilpailu, jonka yksi kysymys kuului: ’Mikä on maailman saastunein meri?’ Mietin vastaukseksi jotain kaukaista merta toisella puolen maapalloa, mutta kauhukseni oikea vastaus oli Itämeri.”
Paula
”On ilta. Aurinko on pian laskemassa meren taa. Ilma on tukahduttava. Käynnistämme moottorin, matka kotiin voi alkaa.Onneksi merellä on viileämpää, kun tuuli voimistuu. Vielä hetkisen saamme nauttia. Makaan etukannella, vauhtimme on suurin mahdollinen ja aallot pärskyvimmillään. Pidän kiinni kokkarenkaasta ja katselen vihreän veden pirstoutumista keulaan. Ankkuriköysi kietoutuu jalkani ympärille ja tunnen olevani vangittu tähän kaikkeen – aurinkoon, meren tuoksuun, vauhtiin. Vielä hetken lennämme päin tuulta, päin ilta-aurinkoa, päin tyrskyjä.”
Tuula
